Kokeilempa minäkin. Jonkin aikaa olen tätä aloittanut ja pohtinut, että josko mulla on mitään sanottavaa - järkevää ainakaan, mutta uskallauduin kuitenkin.

Olen siis reilu kolmikymppinen kotiäiti, töitä on katsellut, haeskellut ja toivonutkin, mutta eipä ole tärpännyt vielä. Perheeseeni kuuluu ammatikseen urheileva mies, joka joutuu työnsä vuoksi asumaan muualla , teini-ikäinen J-poika ja vajaa 2 vee A-tyttö. J:n kanssa on selvitty suht helposti, mitä nyt nykyisin tulee jonkin verran yhteenottoja. A taas on jo osoittanut olevansa täysi vastakohta J:n helppoudelle. Tytsy on villi kuin mikä ja on joka paikassa pää kolmantena jalkana, mutta siitä huolimatta on kaikien lellikki - ihana kuin mikä! Harrastukset siis sijoittuu lähinnä tähän kodin ympärille - rahan ja lapsen hoito-ongelmien vuoksi ei paljon muu onnistu.

Ylipainoakin on siis kertynyt tässä vuosien saatossa.. Ihannepaino on varmaan siellä 65 kg paikkeilla, joten pudottettavaa on 20 kg Ikuisuusprojekti siis. Uskon liikunnan voimaan ja oikeanlaiseen ruokavalioon, niistä joskus myöhemmin lisää. Siis uskon niiden voimaan, muttamutta.. Puntarin lukemista voidaan päätellä, ettei uskolla ole kovin pitkälle pötkitty..

Olen tässä jo useamman vuoden koittanut muuttaa asennettani positiivisemmaksi. Välillä menee todella hyvin, mutta takapakkiakin muistetaan aina ottaa. Kirjahyllyä täyttää jos minkämoiset opukset positiivisuudesta, itsensä kehittämisestä jne. Kaikkia ei ole luettu, myönnän, mutta mieluisin ja mihin tulee aina palattua on Rhonda Byrnen Salaisuus. Suosittelen ainakin vilasemaan.