Mun on pakko kertoa tänne. Miehellen soitinkin heti ja samalla itkua tuhersin.. Se vaan ihmetteli, et miksi itken... No kun olen niin helpottunut!! Kellekään muulle en voi kertoa, kun ei ole kenellekään kertonut tästä "sairastelusta".

Soitin aamulla sairaalaan, kun ei sieltä ole kuulunut mitään, vaikka lupasit, että kuukauden kuluttua laittavat tietoa tulemaan. Kävin vuoden alussa kolkoskopiassa (lienekkö oikein kirjotettu, en tiijä, eikä just nyt enää kiinostakaan! Onnellinen olen, jos en enää joudu tuollaisiin kokeisiin, oli meinaan sen verran kivuliasta!! ) ja multa otettiin samalla viisi koepalaa. Mulla on ollut useamman vuoden jo pientä häikkää papa-kokeiden tuloksissa ja nyt lopulta pääsin naistenpolille tutkimuksiin. Puhelimeen vastannut kätilö selaili paperini lävitse ja ilmoitti, et hän itse lähetti paperit minulle eilen ja että olen ihan terve. Ei siis ole syöpää, ei tauteja, ei mitään!!!!

Olin niin varma, että kuolema tässä on tulossa. On se kumma, et kun jotain on niin silloin koko ajan törmää esim. lehtiä lukiessa asioihin jotka koskettavat sitä omaa pelkoa. Esim. mulle on tullut vastaan lehtijuttu naisesta, joka itse sairasta syöpää ja hänen teini-ikäinen tyttärensä kuoli syöpään sekä ohjeita kuinka netistä löytyy ohjeet mm. oman testamentin tekoon.

Pitää ottaa pikku päikkärit, et kun neitokainen herää, niin päästään sitten tuonne auringon paisteeseen... Tuntuu niin keveälle..